Process Genius sai alkunsa kahden myyjän tarpeesta helpottaa omaa myyntityötään. Tiedon hakuun ja käsittelyyn kului liikaa aikaa – siihen oli saatava muutos. He keräsivät ympärilleen digitalisaatiosta innostuneita tulevaisuuden rakentajia, jotka arvostavat selkeyttä, visuaalisuutta ja ymmärrettävyyttä.

Syntyi PG-perhe

Me PGläiset olemme osaajia, jotka valjastavat digitaaliset teknologiat liiketoimintojen hyödyksi. Hallitsemme käyttöliittymäsuunnittelun, 3D-mallinnuksen, järjestelmäkehityksen, projektijohdon ja pelillistämisen salat. Teemme työtä riippumattomasti eri teknologioiden parissa, jotta voimme vastata alati muuttuviin liiketoimintatarpeisiin.

Meitä ohjaa tahto olla alamme parhaita. Tartumme haasteisiin tiiminä, jossa jokainen on oman osaamisalueensa edelläkävijä. Uudet teknologiat ovat meille mahdollisuuksia, joilla säästämme asiakkaidemme resursseja ja tuemme uudenlaista liiketoimintaa. Jaamme opit ja onnistumiset kehittyäksemme jatkuvasti paremmiksi.

Käsissämme visiot muuttuvat todeksi ja tuloksiksi

Yhdessä mullistimme myyjien tavan etsiä ja esittää tietoa ja samalla oppia asiakkaansa toiminnasta lisää. Keksimme upean, visuaalisen tavan lyhentää myyntiprosessia ja luoda asiakkaalle räätälöity tuote käyttöympäristöönsä jo myyntitapaamisen aikana. Tämä oli vasta alkua. Asiakkaamme oivalsivat haluavansa enemmän: lisätä läpinäkyvyyttä omaan toimintaansa, nopeuttaa päätöksentekoaan ja parantaa tuottavuuttaan läpi organisaation. Niinpä loimme intuitiivisen käyttöliittymän, joka sulautuu asiakkaan omaan toimintaympäristöön ja visualisoi tiedon sinne, missä sitä tarvitaan.

Emmekä pysähdy tähän

Asiakas – kuljemme kanssasi kohti tavoitteitasi. Olemme läsnä ja kuuntelemme, jotta ymmärrämme liiketoimintasi mahdollisuudet ja haasteet. Haastamme sinua ajattelemaan uusista näkökulmista. Tuomme ratkaisumme helpottamaan arkeasi. Säästämme resurssejasi. Muunnamme liiketoimintasi datatulvan ymmärrettäväksi tiedoksi ja vähennämme datan käsittelyyn
kuluvaa aikaa. Tiedämme, mihin pystymme, emmekä pelkää ehdottaa sitä. Et aina saa sitä mitä pyydät – saat jotain parempaa.

Meille koneellinen tiedonkeruu ei riitä. Uskomme, että data on jalostettava hyödylliseksi informaatioksi, joka on tarjottava ihmisille helppokäyttöisessä muodossa. Näin ihmiset voivat luoda parempia toimintatapoja ja tehokkaampia prosesseja. Tarvitaan ihmistä ymmärtämään kokonaiskuva ja kehittämään maailmaa oivallus kerrallaan. Kanssamme vapautat tilaa luovalle ajattelulle,
joka johtaa parempaan tuottavuuteen ja jopa uusiin liiketoimintamalleihin.

Käymme kumppaneidemme kanssa teknologisen kehityksen eturintamassa, jotta sinä voit jatkaa oman alasi edelläkävijänä. Saamme teknologian kohtaamaan tarpeesi ennennäkemättömällä tavalla ja tuomme alamme uutuudet ulottuvillesi. Toimialat yhdistävällä näkemyksellämme rakennamme sinulle Digital Twin -ratkaisun, jota ilman et halua olla.

Katso video ratkaisuistamme:

 

Oletko valmis haastamaan tulevaisuuden kanssamme? Ota yhteyttä!