Turvallisuusilmoitukset viikosta viiteen minuuttiin Digital Twinillä

Haaste Turvallisuusilmoituksien tekeminen vaatii paljon aikaa valmistavassa teollisuudessa. Yhtään helppoa ja varmaa ratkaisua tähän ei ole ollut, vaan tehtaalla on testattu montaa eri merkintäkeinoa. Muutamia jo testattuja keinoja ovat helposti katoavat paperilaput, sadat rivit raporttitietoa ja nuppineulat toimiston seinällä olevassa kartassa. Pahimmillaan raportointia tehdessä aikaa kului jopa viikko, kun he yrittivät saada selkoa tapahtumista.   Ratkaisu […]

Turvallisuusilmoitukset viikosta viiteen minuuttiin Digital Twinillä Read More »

Työntekijöiden resurssien kohdentaminen tärkeimpään Digital Twinin avulla

Haaste Taloudellisen epävarmuuden aikana yritykset joutuvat usein tekemään vaikeita päätöksiä kustannusten vähentämisessä ja resurssien kohdentamisessa – ja samalla paineet parantaa yrityksen asemaa markkinoilla kasvavat entisestään. Valmistajilla ei ole varaa minkäänlaisiin ongelmiin, jotka voisivat häiritä tuottavuutta, kun odotukset ovat näin korkealla ja markkinatilanne on vaikea. Haastavina aikoina investoiminen älykkäisiin teollisuusteknologioihin, kuten digitaalisiin kaksosiin, osoittautuu usein älykkääksi

Työntekijöiden resurssien kohdentaminen tärkeimpään Digital Twinin avulla Read More »

Päivittäis­johtamisen prosessit uudelle tasolle – Konecranes Smart Factory

Eurometalli 28.10.2021: Konecranes Smart Factory vie päivittäisjohtamisen prosessit uudelle tasolle Konecranes Smart Factory on fyysisestä tehtaasta tehty tarkka kolmiulotteinen digitaalinen kopio ja mallinnus (Digital Twin), jolla tehtaan reaaliaikaisia toimintoja ja prosesseja voidaan tarkastella selaimelta tai mobiililaitteelta. Teknologiakumppani Process Genius Oy:n kanssa toteutettu Smart Factory kerää alustaan tärkeää dataa eri ohjelmisto-, laite- ja anturirajapinnoista ja välittää tilannekuvan,

Päivittäis­johtamisen prosessit uudelle tasolle – Konecranes Smart Factory Read More »

Yhteistyöllä kehitetään palveluliike­toimintaa – Flowrox ja Process Genius

Yhteistyö kehittää laitevalmistajaa kohti palveluliiketoimintaa Flowrox (1.11.2021 alkaen osa Neles groupia) valmistaa ja myy virtauksensäätö- ja hallintalaitteita vaativiin teollisiin sovelluksiin yli 50:een maahan. Process Geniuksen tuoteperhe on auttanut muun muassa asiakkaiden, jälleenmyyjien ja henkilöstön kouluttamisen, teknisten myyntimateriaalien jakamisen sekä tuotekehityksen kanssa. Yhteistyössä kehitetyillä ratkaisuilla haetaan myös uudenlaista liiketoimintaa – perinteisestä laitevalmistajan roolista siirrytään kohti palveluliiketoimintaa.

Yhteistyöllä kehitetään palveluliike­toimintaa – Flowrox ja Process Genius Read More »

Process Genius mallinsi Mecmetalin betonituote­koneesta digitaalisen kaksosen

Process Genius mallinsi Mecmetalin uuden polven betonituotekoneesta digitaalisen kaksosen. Sen avulla Mecmetal on jo nyt pystynyt havainnollistamaan asiakkailleen betonituotteiden älykästä tuotantoa. Arvokas asia tilanteessa, jossa koronapandemia on suitsinut mahdollisuuksia henkilökohtaiseen myyntityöhön ja messukäynteihin. Tutustu lyhyiden videoiden avulla 3D Digital Twin -sovelluksen etuihin Process Genius mallinsi MecMetallin uuden polven betonituotekoneesta digitaalisen kaksosen Koulutuskäyttö ja huoltotilanteiden opastus

Process Genius mallinsi Mecmetalin betonituote­koneesta digitaalisen kaksosen Read More »

Helsingin kaupunki haluaa IoT-datan ja digitaaliset ratkaisut laajempaan käyttöön

Pasilan kirjastolle kehitetty tilanäyttö toteutettiin pilottiprojektina, jonka tulosten perusteella Helsingin keskustakirjasto Oodiin rakennetaan uusi tilanäyttö. ”Halusimme testata IoT:tä ylipäänsä ja miettiä, mihin kaikkeen sitä voisi kirjastomaailmassa hyödyntää. Emme aluksi tienneet, millainen lopputuloksesta pitäisi tulla, mutta ajatukset selkiytyivät matkan varrella” kertoo Pasilan kirjaston projektivastaava Petri Tuominen. Tilanäyttö visualisoi tietoa Tilanäytön määrittelytyö aloitettiin toukokuussa 2017. ”Listasimme asioita, joista

Helsingin kaupunki haluaa IoT-datan ja digitaaliset ratkaisut laajempaan käyttöön Read More »

Staattisesta näkymästä 3D-ympäristöön – Mantsinen Group

Mantsinen-koneen toimitus perustuu sovelluskuviin, joissa asiakkaan tarvitsema kone on mallinnettu käyttöympäristöönsä. Staattisista kuvista toiminnalliseen 3D-ympäristöön Myyjät ovat aiemmin toimittaneet asiakkailta saadut lähtötiedot sovellusinsinöörille, joka on konfiguroinut koneen aitoon toimintaympäristöönsä sopivaksi ja luonut asiakkaalle staattiset mallikuvat koneesta ympäristössään. Tarvittavat lisätiedot ja korjaukset on selvitetty asiakkaalta sähköpostitse tai puhelimessa, ja valmiit sovelluskuvat on toimitettu asiakkaalle 2D-kuvina. PGconfiguratorin

Staattisesta näkymästä 3D-ympäristöön – Mantsinen Group Read More »

Eteläportti – Uudella avoimella virtuaalialustalla voi mallintaa rakennukset tonteille ja layoutin tuotantoon

Eteläportin virtuaalialustan kehittäminen on Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikön Business Jyväskylän omistama ja ohjaama projekti, ja sitä rahoittavat Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Jyväskylän kaupunki ja Muuramen kunta. Virtuaalialustan toteuttanut Process Genius Oy myös jatkokehittää alustaa. Virtuaalimalli on toteutettu karttapohjaan, josta ilmenee tonttien muodot, paikkatiedot, kaavamääräykset ja esimerkiksi se, kuinka paljon tonttia tarvitsee täyttää ennen rakentamisen aloittamista.

Eteläportti – Uudella avoimella virtuaalialustalla voi mallintaa rakennukset tonteille ja layoutin tuotantoon Read More »

EFM Group Oy – Halusimme tietää tuotannon pitkäaikais­kuormituksen

CNC-Machining Oy uskoo, että jatkuva uudistuminen tuo maailmanluokan menestyksen. Ratkaisevaa toiminnan kannattavuudessa on se, kuinka paljon koneen todellisesta kapasiteetista on käytössä. Tuottavan ajan maksimoimiseksi käynnistettiin yhteistyö Digital Twin -palveluja tuottavan Process Geniuksen kanssa.  Uusi sovellus avasi resurssien käytön läpinäkyvyyttä johdolle. Enää ei olla arvailujen varassa, vaan reaaliaikainen näkymä tehdashalliin on saatavilla etäyhteydellä ja miltä laitteelta tahansa. CNC:llä kehittämisen idea perustuu Leanin menetelmiin hukan poistamisesta. Tehdään vaan sitä, mistä

EFM Group Oy – Halusimme tietää tuotannon pitkäaikais­kuormituksen Read More »

Scroll to Top